Ajankohtaista
Ajankohtaista Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta:
Ilmastonmuutos ajaa talvehtivia vesilintuja kohti pohjoista – tärkeiden lintualueiden suojelu avainasemassa kantojen turvaamiseksi
6.5.2020
Talvien leudontuessa vesilinnut talvehtivat yhä pohjoisempana. Euroopan laajuinen tutkimus osoittaa, että eniten vesilintuja talvehtii suojelluilla, kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla. Näillä alueilla vesilintumäärät ovat myös voimakkaimmin kasvaneet.
Monipuoliset elinkeinot auttoivat sinnikkäitä levänluhtalaisia ilmastokatastrofin yli
24.4.2020
Luomuksen johtama monitieteellinen tutkimusryhmä ajoitti kymmenien rautakaudella eläneiden levänluhtalaisten vainajien luut ja tutki näistä hiilen ja typen isotooppisuhteita.
Asuuko vintilläsi lepakoita? Auta keräämään tutkimusaineistoa
22.4.2020
Luomuksen ja Turun yliopiston tutkijaryhmä tutkii lepakoiden ruokavaliota ulostepapanoista eristettävän DNA:n avulla. Ryhmä tutkii myös lepakoiden petojenvälttämiskäyttäytymistä. Tutkijat tarvitsevat nyt yleisön apua aineiston keräämisessä.
Suomen hyönteislahkojen tunnistusopas johdattaa hyönteisten pariin
21.4.2020
Suomen hyönteiset – Lahkojen tunnistusopas on ilmestynyt. Oppaan ainutlaatuisten kuvien avulla kenen tahansa on mahdollista tunnistaa löytämänsä hyönteiset lahkolleen. Avoimesti saatavilla oleva, maksuton teos helpottaa tutustumista Suomen lajirikkaimpaan eliöryhmään.
Soiden kuivatus selittää suolintujen vähenemistä, kurkien kannan kasvulla ei ole vaikutusta
20.4.2020
Kurkien pesimäkanta on runsastunut voimakkaasti 1980-luvulta. Samanaikaisesti monet soiden lintulajit ovat vähentyneet. Tuoreen tutkimuksen mukaan kurjen runsastuminen ja muiden suolintulajien väheneminen eivät liity toisiinsa.
Seurantauutiset 2020: draamaa sääksen pesillä ja parikymppinen lepakko
1.4.2020
Kameraseuranta paljasti, että sääksien elämä on kuin Kauniit ja rohkeat -sarjasta. Tulevana kesänä selviää, kuka pesii kenen kanssa. Tasaisemmin elää Suomen vanhin lepakko Nautelan Nestori, joka viihtyy myllyssä.
Opi ja viihdy Luomuksen verkkosisältöjen parissa
25.3.2020
Olisiko nyt sopiva aika aloittaa luontoharrastus – opetalla kasveja, hyönteisiä ja sieniä, seurata lintujen kevätpuuhia, rakentaa pönttö, lähteä evoluutioretkelle lähimetsään tai ihailla luonnon monimuotoisuutta kotoa käsin?
Uusi Härmät, noet, ruosteet -opas julkaistu
9.3.2020
Uusi opas esittelee 240 Suomen luonnonkasveissa elävää loissienilajia, alalajia tai lajiryhmää. Teos on suunnattu erityisesti luontoharrastajille, opiskelijoille sekä ammattilaisille.
Aino Juslén valittiin DiSSCon yleiskokouksen varapuheenjohtajaksi
6.3.2020
The Distributed System of Scientific Collections (DiSSCo) on uusi, Euroopan luonnontieteellisten kokoelmien rakentama maailmanluokan tutkimusinfrastruktuuri.
Kaisaniemen kasvihuoneet suljettuna huoltoviikolla 16.–20.3.
5.3.2020
Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ovat suljettuina ma–pe 16.–20.3.2020 huoltotöiden vuoksi. Ulkopuutarha on kuitenkin avoinna päivittäin klo 9–20 myös kasvihuoneiden huoltoviikon aikana.
Pages
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- …
- seuraava ›
- viimeinen »