LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Ilmoita lintujen pesinnät lintuatlakseen

2.6.2022
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ja BirdLife Suomi ry

Punakylkirastas kantamassa ruokaa poikasille. Kuva: Pertti Rasp.

Punakylkirastas kantamassa ruokaa poikasille. Kuva: Pertti Rasp.

Pesiikö pihapöntössä talitiainen tai kirjosieppo? Kuljettaako räkättirastas matoja nokassaan tai hautooko kalalokki pesässään? Kuka tahansa voi osallistua lintuatlastietojen kartuttamiseen ilmoittamalla havaintonsa.

Lintuatlaksessa selvitään lintulajiemme pesimäaikainen levinneisyys ja pesinnän varmuus Suomessa vuosina 2022–2025. Lintuatlas toteutetaan nyt neljännen kerran. Aiemmat lintuatlakset tehtiin 1970-luvulla, 1980-luvulla sekä 2000-luvun alussa. Vertaamalla tuloksia aiempiin lintuatlaksiin voidaan tutkia lajien levinneisyydessä tapahtuneita muutoksia.

Pesimävarmuusindeksi kuvaa havainnon luonnetta

Lintuatlashavaintoja kerätään 10 × 10 kilometrin kokoisissa ruuduissa. Näiltä sadan neliökilometrin atlasruuduilta kootaan pesintään viittaavia havaintoja kaikista lintulajeista. Yleisten ja vähälukuisten lajien havainnot ovat lintuatlaksessa yhtä arvokkaita. Kiinnostavia ovat siis niin varis kuin merikotka.

Lintuatlakseen ilmoitettavaan havaintoon pitää merkitä pesimävarmuusindeksi. Se ilmaisee, kuinka varmasti kyse on pesinnästä eli kertooko havainto mahdollisesta, todennäköisestä vai varmasta pesinnästä. Esimerkiksi linnun toistuva pöntössäkäynti viittaa todennäköiseen pesintään. Ruokaa kuljettava tai pesässä hautova emo puolestaan kertoo epäsuorasti varmasta pesinnästä. Varmin todiste pesinnästä ovat pesässä havaitut munat tai poikaset. Pesiä on kuitenkin syytä havainnoida vain etäältä, sillä linnuille on annettava pesimärauha.

Lintuatlashavainnot ilmoitetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tai BirdLife Suomen havaintopalveluihin. Atlashavaintoja voi tarkastella Luomuksen Lajitietokeskuksen tulospalvelussa. Havaintoja kaivataan erityisesti harvaan asutuilta alueilta.

Lintuatlaksen toteuttavat yhdessä BirdLife Suomi sekä Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, joka on osa Helsingin yliopistoa. Paikallistason atlastyöstä vastaavat BirdLife Suomen alueelliset jäsenyhdistykset.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: talgoxe (talitiainen), svartvit flugsnappare (kirjosieppo), björktrast (räkättirastas), fiskmås (kalalokki)

LISÄTIETOJA

atlaskoordinaattori Aapo Salmela, p. 010 406 6208, lintuatlas(at)luomus.fi
BirdLife Suomi ry

atlaskoordinaattori Heidi Björklund, p. 050 478 5523, lintuatlas(at)luomus.fi
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus

paikallisten atlasvastaavien yhteystiedot: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/yhdistysten-atlasvas...

Avainsanat: 

TiedoteLajitieto