LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Kumpula 26.3.2014: avautuvia silmuja, aasialaisia pajunkissoja

27.3.2014
Paula Havas-Matilainen

Sininen, täysin pilvetön taivas, lämpöä 5,5 astetta, itätuulta 9 metriä sekunnissa, lunta 0 cm. Tuuli kohisee kartanopuiston lehdettömissä, mustarankaisissa puissa ja keinuttaa jättituija-aitaa (Thuja plicata 1969-206). Varis räpistelee ja leijuu tuulenpuuskissa. Talven nuuttaaman nurmikon laita on kevyesti vihertynyt.

Että tällainen kevät. Yön minimi oli lähellä nollaa ja eilispäivän maksimi liki 9 astetta. Talitiaiset laulavat, ja Yläkartanon edustan metsävaahterassa (Acer platanoides XX-5) kujertaa sepelkyyhky. Sepelkyyhky ilmestyi Kumpulaan, Sepon ruokintapaikalle, 24.3., ja samana päivänä olivat ruokailemassa ja laulaa lurittelemassa myös punarinta ja parvi kottaraisia. (Räkättirastaspari oli soitimella hyötykasvimaan laidan metsälehmuksissa 26.3.; peipposen kuulin Kumpulassa vasta 27.3.)

Puutarhan pohjoisosassa, kukkuloiden katveessa, sijaitseva Amerikan suolampi on yllättäen jäässä laitoja myöten, mutta puutarhan etelälaidassa vesi virtaa iloisesti purossa, koskessa ja jäättömissä lammissa, ulos Vanhankaupungin selälle. Ison lammen saaressa neljä sinisorsaurosta ja pari naarasta paistattelee päivää.

Kasvimaantieteellisen osaston istutusten katveesta, varjoisasta polunpainanteesta, löytyy vielä lumenripe. Kolme suurta rusakkoa vääntäytyy laiskasti tieltäni.

Kohtaan pari sauvakävelijää. En henno sanoa heille, ettei puutarha vielä ole auki: portit ja KesäKapusiini-kahvila avataan kuudenneksi kesäkaudeksi 2.5.¸ 1.5. puutarhassa on biologian opiskelijoiden järjestämä vuotuinen lastentapahtuma, Vappushokkelo.

Amerikanharmaaleppä (Alnus rugosa 1995-380) alkaa kukkia: norkot ovat jo rennot, keltaiset. Vuonna 2011 kasvi oli samassa vaiheessa 15.4.

Siirteessä taimistossa oleva metsätuomi (Prunus padus 1994-933) on hiirenkorvalla. Japanin osastossa kasvavan yksilön silmut ovat avautuneet. Kasvi kituu ja kuolee Kaisaniemessä ja Kumpulassa, vaikka siemenet on kerätty orohemiboreaalisesta vyöhykkeestä, Kiinan Changbai-vuoristosta, 1010 metrin korkeudesta.

Myös muut Aasian kasvit kiirehtivät: Rubus sachalinensis 1990-677 -vatukassa on pienet lehdet. Kiinanvaahteran (Acer ukurunduense 2004-408 ym.), keltakuusaman (Lonicera chrysantha 1994-828) ja kukkavuorenpihlajan (Sorbus pohuashanensis 1994-1049) silmut ovat avautuneet. Myös osa Euonymus macropterus -sorvarinpensaiden (1993-672 jne.) pitkistä, punaisista silmuista on auki, vihreää jo pilkottaa. Vihreää pilkottaa myös japaninlehtikuusen (Larix kaempferi 1992-314) pulleista silmuista. Näkyykö komeakotakuusamassa (Weigela florida 1994-1128) jo pieniä nuppujakin? Toisusupajun (Salix urbaniana 1993-691) silmut ovat avautumassa. Sahalininpajussa (Salix sachalinensis 1993-693) ja Salix integra 1993-863 -pajussa on nuoret, nupulla olevat kukinnot, pajunkissat. Hokkaidonpajussa (Salix miyabeana 1993-547; hedekasvit) on pajunkissat; pensas on jo liki hiirenkorvalla.

Toivottavasti tämä poikkeuksellinen talvi ja kevät jatkuu yhtä poikkeuksellisena, ilman pakkasjaksoja!

.

Avainsanat: 

Luomuksen blogiYleistäKumpulan puutarha