Uutiset
11.6.2020
Tuore lajilöytö kertoo uusien hyönteislajien levittäytymisestä pohjoiseen. Nyt löydetty laji on jo kolmastoista maastamme vuosituhannen vaihteen jälkeen havaittu uusi mehiläislaji.
11.6.2020
Lutukka on kaikille kasveista kiinnostuneille tarkoitettu yleistajuinen, mutta vankan asiantunteva suomenkielinen lehti. Vuoden 2020 alussa sähköiseksi ja ilmaiseksi muuttuneen Lutukan ensimmäinen numero on nyt luettavissa!
Uutiset, Kasvitieteellinen puutarha, Lajitieto, Kumpulan puutarha, Kaisaniemen puutarha
25.5.2020
Lajitiedon sujuva jakaminen parantaa edellytyksiä huomioida luonnon monimuotoisuutta suunnittelussa ja päätöksenteossa. Valtionhallinnon organisaatiot jakavat jatkossa lajitietonsa Suomen Lajitietokeskuksen kautta. Palvelun kehittämisestä ja ylläpidosta vastaa Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.
12.5.2020
Flooran päivä on ylioppilaiden keväinen juhlapäivä, mutta myös täydellinen ajankohta kasvien monimuotoisuuden ja kauneuden ihasteluun. Tutustu Pohjolan kasveihin Pinkka -verkko-oppimisympäristössä.
7.5.2020
Suuri yleisö tuntee Luonnontieteellisen keskusmuseon sen museotoiminnan takia, mutta Luomuksen kokoelmilla on tärkeä rooli myös ympäristön- ja ilmastonsuojelussa. Nyt Luomuksen toiminta ja sen ympäristötutkimus ovat vaarassa, kun valtion rahoitusta leikataan eikä yliopisto pysty kattamaan näiden...
Uutiset, Tiedote, Kumpulan puutarha, Kaisaniemen puutarha, Luonnontieteellinen museo
6.5.2020
iNaturalist-palvelussa toiset käyttäjät ja tekoäly auttavat tunnistamaan tekemiäsi luontohavaintoja. Palveluun kirjatut havainnot hyödyttävät suomalaisen luonnon tuntemusta ja tutkimusta, sillä ne tallentuvat samalla Suomen Lajitietokeskukseen.
Uutiset, Tiedote, Lajitieto, Suomen luonto, Luonnon seuranta
6.5.2020
Talvien leudontuessa vesilinnut talvehtivat yhä pohjoisempana. Euroopan laajuinen tutkimus osoittaa, että eniten vesilintuja talvehtii suojelluilla, kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla. Näillä alueilla vesilintumäärät ovat myös voimakkaimmin kasvaneet.
24.4.2020
Luomuksen johtama monitieteellinen tutkimusryhmä ajoitti kymmenien rautakaudella eläneiden levänluhtalaisten vainajien luut ja tutki näistä hiilen ja typen isotooppisuhteita. Näiden pohjalta on luotu kuva maasta, merestä ja makean veden vesistöistä saatavan ravinnon määristä sekä elinkeinoista...
1.4.2020
Kameraseuranta paljasti, että sääksien elämä on kuin Kauniit ja rohkeat -sarjasta. Tulevana kesänä selviää, kuka pesii kenen kanssa. Tasaisemmin elää Suomen vanhin lepakko Nautelan Nestori, joka viihtyy myllyssä.
Uutiset, Seurannat, Suomen luonto, Luonnon seuranta, Eläintiede
9.3.2020
Uusi opas esittelee 240 Suomen luonnonkasveissa elävää loissienilajia, alalajia tai lajiryhmää. Teos on suunnattu erityisesti luontoharrastajille, opiskelijoille sekä ammattilaisille.
Uutiset, Kasvitieteellinen puutarha, Lajitieto, Kasvi- ja sienitiede
Pages
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- …
- seuraava ›
- viimeinen »