Kasvitieteellinen puutarha
7.10.2015
Tarina alkaa 3 800 miljoonaa vuotta sitten merestä ja syanobakteerista. Kehitys etenee vähitellen kohti monisoluisia kasveja, jotka kiipeävät kuivalle maalle ja aloittavat sen valloittamisen. Evoluutiopolulle voit poiketa Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan Palmusalissa.
30.9.2015
Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan kausi päättyi kun portit suljettiin syyskuun viimeisenä päivänä kello 18. Myös kahvila KesäKapusiini sulki ovensa. Kiitämme kuluneesta kaudesta, tervetuloa jälleen toukokuussa 2016!
Uutiset, Kasvitieteellinen puutarha, Kumpulan puutarha, Kaisaniemen puutarha
12.8.2015
Luomus kutsuu luontomatkalle Luonnontieteelliseen museoon ja kasvitieteellisiin puutarhoihin Suomen luonnon päivänä lauantaina 29.8.2015. Lisäksi Kumpulassa on mahdollisuus kurkistaa Luomuksen geologisiin kokoelmiin. Kaikkiin yleisökohteisiimme on juhlapäivän kunniaksi ilmainen sisäänpääsy.
21.7.2015
Moni tietää, että eläintarhoissa harjoitetaan uhanalaisten eläinten etäsuojelua. Mutta moniko on kuullut, että samaa työtä tehdään myös kasveilla? ESCAPE-hankkeesta kertova näyttely esittelee etäsuojelun saavutuksia sekä yllättäviä haasteita 4.10. asti Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa....
Escape, Kasvitieteellinen puutarha, Luomuksen blogi, Kaisaniemen puutarha
26.6.2015
Jäkälien maailma on laaja ja monilta osin vielä tutkimaton. 17.6. ilmestynyt kirja Suomen rupijäkälät auttaa tutustumaan entistä suurempaan valikoimaan Suomen jäkäliä. Teos jatkaa siitä, mihin Tieto-Finlandian 2011 voittanut Suomen Jäkäläopas jäi – tällä kertaa suurennuslasin alle otetaan...
Uutiset, Kasvitieteellinen puutarha, Tiedote, Lajitieto, Kaisaniemen puutarha
11.6.2015
Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on yksi suurimpia ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavia tekijöitä. Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa esitellään kesällä kasvien ex situ- eli etäsuojelua. Näyttely on avoinna lasisessa huvimajassa puutarhan Kaisaniemenrannan puolella ...
2.6.2015
Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa järjestetään läpi kesän teemapäiviä, joihin pääset mukaan pääsylipun hinnalla. Elokuussa, torstaista lauantaihin 6.–8.8. kello 13–17 hurahdetaan hyötykasveihin ja samalla voit hankkia siemenet syyskylvöön Hyötykasviyhdistykseltä. Opastettuja kierroksia...
21.5.2015
Luonnontieteellinen museo ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet siirtyvät kesäaukioloaikaan keskiviikkona 1.6. Kesä-elokuussa museo ja kasvihuoneet ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 10–17. Tervetuloa luontomatkalle museoon ja puutarhaan!
20.5.2015
Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan systemaattisen osion remontti etenee. Alueelle rakentuvan evoluutiopuun rakenne on jo valmis ja kasvien istutukset alkavat toukokuun viimeisellä viikolla. Istutustöiden ajaksi alue rajataan aidalla ja suljetaan yleisöltä maanantaina 25.5. Evoluutiopuu on...
19.5.2015
In honour of our guest, Fulbright lecturer Dr Jessica Hellmann from the University of Notre Dame, USA, the Finnish Museum of Natural History Luomus invites to a symposium dealing with the challenges climate change poses on conservation and on novel approaches needed for adapting conservation to the...
Pages
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- …
- seuraava ›
- viimeinen »