LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Kaliforniassa elävän elävän fossiilin fossiili löytyi yllättäen Kiinasta

17.12.2015
Ville Korhonen

Kiinalainen liitukautinen fossiili. Kuva: Chang Huali, Henan Geological Museum, Zhengzhou, KiinaHelsingin yliopiston hyönteistutkijoiden tunnistama hyönteisfossiili on paljastunut poikkeuksellisen kiinnostavaksi. Kiinan Liaoningin maakunnasta löydetty 125 miljoonan vuoden ikäinen kuoriaistoukka kuvattiin tieteelle uutena lajina nimellä Paleoxenus sinensis. Uuden lajin ainoa tunnettu lähisukulainen on vain Etelä-Kalifornian vuoristossa elävä hyvin harvinainen Paleoxenus dohrnii.  Uusi löytö hyppäytti kaikkien sepikkäkuoriaisten ikää 80 miljoonalla vuodella. Fossiili avaa samalla ikkunan dinosauruksista tunnettuun liitukauteen.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkijat tunnistivat ja kuvasivat lajin yhteistyössä australialaisten ja kiinalaisten tutkijoiden kanssa. Lajista tekee erityisen kiinnostavan se, että sitä tavataan elävänä fossiilina nykyisin Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

Liitukautisen maailman ekosysteemistä ei ole saatu yhtä kattavasti tietoa mistään muualta maailmasta kuin Yixian alueelta, josta on löydetty myös hyvin säilyneitä muinaisten lintujen ja dinosaurusten sulkia.

- Löytö on tässäkin mittakaavassa poikkeuksellinen. Loistavasti säilynyt puukuoriaisen toukka osoittaa Kiinan liitukautisten Yixian-kerrostumien sisältävän täysin odottamattomasti fossiileja, joiden rakenne oli alun perin hyvin pehmeä ja hauras, sanoo professori Jyrki Muona Luomuksesta.

Evoluutioteorian mukaisesti sisarlajeilla on yhteinen esi-isä, josta myöhemmät lajit ovat eriytyneet omiksi lajeikseen. Löydetty 34 millimetrin mittainen fossiilitoukka muuttaa käsitystämme myös kaikkien sen tuhansien sisarlajien historiasta, sillä niitäkin on täytynyt esiintyä jo 125 miljoonaa vuotta sitten. Aiemmin vanhimmat sepikkäkuoriaisten fossiililit ovat olleet lähes 80 miljoonaa vuotta nuorempia Itämeren meripihkasta tehtyjä löytöjä.

Kokonaisten hyönteisheimojen evolutiivisesta historiasta on esitetty vähän hypoteeseja. Sepiköiden heimosta Luomuksen tutkijat ovat kuitenkin luoneet mallin, jonka ansiosta tutkijat onnistuivat nyt sijoittamaan toukan oikeaan kehityslinjaan. Aiemmat tulokset olivat myös syy, miksi aineisto toimitettiin juuri Helsingin yliopistoon.

Löydön ansiosta saadaan uutta tietoa liitukauden kasvillisuuden ja hyönteisten lisäksi myös muun muassa ilmastosta. Palaeoxenus-suvun ainoa elävä laji esiintyy suppealla alueella Los Angelesin itäpuolella ja sen toukat kehittyvät vain tiettyjen havupuiden ja erityisesti erään seetrin paksussa kuoressa.

Kiinalaisista kerrostumista on löydetty myös seetrien sukulaisia, joten on oletettavaa, että suvun lajien elintavat ovat ulkoisten tuntomerkkien tavoin pysyneet lähes ennallaan 125 miljoonaa vuotta. Merkittävin ero lieneekin siinä, että liitukaudella kuoriaisia ahdistelivat lentävät dinosaurukset, nykyään taas meikäläisten närhien siniset sukulaiset.

Alkuperäisartikkeli Chinese Cretaceous larva exposes a southern Californian living fossil (Insecta, Coleoptera, Eucnemidae)
 

Avainsanat: 

UutisetTiedeuutisetLajitietoEläintiede