LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tiedote

21.11.2018

Helsingin keskustassa lepäävät miljoonien eläinten, kasvien ja sienten jäänteet. Ne on kerätty yli 300 vuoden aikana, ja ilmastonmuutoksen ja lajikadon aikakaudella ne ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Mutta miten yli 13 miljoonaa luonnontieteellistä näytettä siirretään kaapeista verkkoon?

19.11.2018

Uusi tutkimus osoittaa, että vesilintujen talvialueet siirtyvät leutoina talvina kohti koillista, kun taas kylmäpurkaukset työntävät lintuja lounaaseen. Telkkä ja muut sukeltajasorsat ovat siirtyneet noin viisi kilometriä vuodessa – mikä on kolme kertaa suomalaisia maalintuja nopeammin.

8.11.2018

Turun ja Helsingin yliopistojen tutkijat kartoittivat useimpien Suomen lepakoiden ruokavalion uudessa tutkimuksessaan. Lepakoiden ruokavalio sisälsi huomattavan määrän erilaisia selkärangattomia, mukaan lukien maassa liikkuvia kovakuoriaisia, sääskiä, hyttysiä ja ison määrän perhosia. Kaiken...

5.11.2018

Lämpenevä ilmasto työntää eliölajeja kohti napa-alueita ja vuorten huippuja. Tuore lintukantojen muutoksia selvittänyt suomalaistutkimus paljastaa, että luonnonsuojelualueet hidastavat lajien vetäytymistä kohti pohjoista.  

10.9.2018

Jos vastaava tapahtuisi nyt, se johtaisi dramaattisiin seurauksiin, kuten nykyaikaisten navigaatio- ja viestintäsatelliittien vaurioihin ja astronauttien kuolemiin avaruudessa. Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Oulun yliopiston yhteistutkimuksessa selvisi, että aurinkomyrsky möyrysi...

6.9.2018

Kansalliskokoelmat – olivat ne sitten ihmisen tai luonnon perintöä vaalivia – ovat korvaamattoman arvokkaita. Jälkikäteen maksettava rahallinen korvaus ei yksinkertaisesti voi menetettyä vahinkoa paikata.

29.8.2018

The evolutionary context of the eggplant was until recently very poorly known. Historical documents and genetic data have shown that the eggplant was first domesticated in Asia, but most of its wild relatives are from Africa. Researchers from the Natural History Museums of London (NHM) and Finland...

2.7.2018

Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutettava Tuure Parviainen pääsi Horisontti 2020 FlyHigh-hankkeen kautta tutkijavaihtoon Espanjaan. Hän tutustui Alicanten yliopistossa mustasotilaskärpäsen kasvatukseen ja sekä muihin massakasvatukseen mahdollisesti soveltuviin hyönteislajeihin.

Avainsanat::

Tiedeuutiset, Tiedote

13.6.2018

Tuore tutkimus selvitti liito-oravan elinympäristövaatimukset ja vertasi niitä tällä vuosikymmenellä uudistetun metsälain vaatimuksiin. Päähavainto oli, ettei luonnonsuojelulaki pysty turvaamaan kovinkaan hyvin liito-oravan elinympäristöjä.

11.6.2018

Helsingin yliopiston Kiihdytinlaboratorion ja Ajoituslaboratorion tekninen kehitystyö on tuottanut läpimurron hyvin pienten hiilinäytteiden alkuperämäärityksissä. Musta hiili koostuu äärimmäisen pienistä nokihiukkasista, joten kehitystyö on keskeinen osa ilmastonmuutostutkimusta.

Pages